Stoppi

Niin. Äsken mittasin itseni siis ensimmäistä kertaa kuukauteen. Ja näyttäisi vähän siltä, että stoppia pukkaa. Kolmen kuukauden muutos (muutos kuukauden takaiseen):

• hauis V: -2,0 cm (-0,5 cm)
• hauis O: -2,0 cm (+-0 cm)
• reisi V: -2,5 cm (+-0 cm)
• reisi O: -2,5 cm (-1,0 cm)
• pohje V: -2,0 cm (+0,5 cm)
• pohje O: -2,0 cm (+0,5 cm)
• rinnan alta: -3,0 cm (+-0 cm)
• vyötärö: -4,5 cm (+0,5 cm)
• napa: -10,0 cm (+-0 cm)
• lantio: -8,0 cm (-1,0 cm)
• pepun päältä: -7,0 cm (-1,0 cm)

Huolestuttavasti kehitys tuntuu pysähtyneen, ja mikä tylsintä, kääntyneen toiseen suuntaan muutamissa kohdissa. Toki ymmärrän, että puolen sentin erot voivat johtua mittavirheestä tai pienestä turvotuksesta, mutta tylsää silti. :( Ja ne kuukausi sitten asetetut tavoitteetkin jäivät saavuttamatta.

Tähän voisi antaa selitykseksi sen, etten ole enää vähään aikaan kirjaillut syömisiäni ylös, ja varsinainen karkkilakkokin taitaa olla jo historiaa (vaikken kyllä enää ostele herkkuja samaan malliin kuin aiemmin, ja totuuden nimissä olen karkkiakin ostanut vain kaksi kertaa, leffaan mennessä ja yhteen suureen ahdistukseen). Mutta mielessä pitäisi pysyä, että en mitenkään voi loppueläämäni kirjoitella ruokapäiväkirjaa, joten oikeanlainen syöminen pitäisi saada iskostumaan päähän vähitellen...

Yksi positiivinen asia tähänkin päivään (tai siis oikeastaan jo eiliseen) liittyy, nimittäin: paino on edelleen laskusuunnassa ja on nyt pudonnut tasan VIISI kiloa lähtötilanteesta! Aikas mieletöntä! Matkaa on vielä jäljellä tuplasti tuon verran, mutta onhan tuo jo ihan hyvä alku. Kolmessa kuukaudessa viisi kiloa, eikös se tunnu ihan hyvältä tahdilta? (Ehkä vähän hidas, myönnetään...)

Pakkohan tässä on nyt ryhdistäytyä, muuten jämähdän tähän nykyiseen olotilaani makkaroineni kaikkeni ja sekös vasta olisi tylsää. Vuoden loppuun mennessä vyötärön täytyy olla alle 80 cm! Siinäpä sopivasti haastetta joulumässäilyille ;).

Mitäs menin lupaamaan

Eli eihän siitä taaskaan mitään tullut :). Olin treenaamisen jälkeen aivan kuollut: en ehtinyt syödä kunnollista välipalaa, ja treenin jälkeen repun pohjalta löytynyt Alpen-patukka maistui oksettavan makealta, joten nääntymyshän siitä seurasi. Kotona kääryidyin sohvannurkkaan vetistelemään muutaman marttyyrinkyyneleen, ja olo helpottui vasta kun sain herkullista katkarapucurrya napaan. Mittailuun fiilis oli kuitenkin liian uninen.

Tänään aamulla nopeasti testailin mittanauhaa, ja valitettavasti näyttäisi siltä, että kuukaudessa ei ole tapahtunut mitään, siis MITÄÄN, tällä sektorilla. Syvä huokaus. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä oli nyt vain hätämittaus, ja varsinaiset tulokset otetaan tänään illalla. Ja tällä kertaa oikeasti!

Lupausten lunastusta

On pitänyt jo pitkään kirjoittaa jotain muutakin kuin ainaista valitusvirttä. Fiilis on vaihteeksi parempaan päin, joten tässäpä nyt taas jotain jorinaa.

Taisin kuukausi sitten luvata pienentää vyötäröä ja lantiota muutamia senttejä kivojen tasalukujen alle. Matkaa ei pitänyt olla paljoakaan, mutta miten lie tälle lupaukselle käynyt? Erinäisistä syistä johtuen (olisikohan kisaväsymystä?) en ole tarttunut mittaan kertaakaan koko kuluneen kuukauden aikana. Joistakin tuoreista sukulaiskommenteista olen päätellyt, että jotain kaventumista olisi voinut tapahtua, samoin ne ainoat sopivat suorat housutkin tuntuvat löystyneen. Painokin oli kohtalaisen suopeasti jatkanut matkaansa alaspäin, kun viime viikon tiistaina salin vaa'alle hyppäsin. Merkkejä on siis ilmassa.

Mikäköhän on totuus? Se selviää myöhemmin tänään, kunhan pääsen täältä duunista salin kautta himaan mittailemaan! Tämä on siis juhlallinen lupaus julkistaa uudet mitat ja toivottavasti lunastaa edellinen lupaus :). Palkintoa en tainnut itselleni asettaa, joten vaivanpalkaksi on tarjolla ainoastaan roppakaupalla iloista mieltä :D.

Viime viikosta oppineena olen jo parin tunnin ajan litkinyt vettä kuin pahinkin krapulainen. Toivotaan, että kuumabalance sujuu tänään miellyttävämmin. Palaamisiin muutaman tunnin kuluttua!

Vuoristoradalla

Kylläpäs heittää nyt fiilikset laidasta laitaan. Viime viikolla olin tosi innoissani, oli monta rautaa tulessa tulevien duunikuvioiden suhteen, kivoja iltamenoja ja jotenkin muutenkin hyvä fiilis. Tällä viikolla sen sijaan pillitän töissä lepohuoneessa pieleen mennyttä työhaastattelua ja samoista kyyneleistä riittää vielä illaksi himaan. Eilen pääsin jo vähän paremmille vesille, kun tarvoin kotiin ihanassa lumituiskussa, mutta salitreenin jälkeen vastassa olikin pelkkää vettä...

Eikä salillakaan mennyt putkeen. Olin päivällä täysin "unohtanut" että olen menossa Hot Balanceen, joten juominen olisi hyvä juttu. Siispä kärsin seuraamukset: minulle tuli oikeasti huono olo treenin aikana, ja pukuhuoneessa piti puhistella tovi ja juoda yksi 0,6 litrainen vesipullo tyhjäksi, ennen kuin pystyi edes ajattelemaan suihkuun menoa. Kotona sain aikaseksi vain käpertymisen sohvan nurkkaan nielemään kyyneliä, mutta onneksi ihana mies teki ihanaa ruokaa.

Jotain hyvää salilla käymisessä sentään oli - paino on edelleen laskusuunnassa! Mittoja en ole masiksissani jaksanut vähään aikaan ottaa, mutta ehkä viikonloppuna sitten.

Toivottavasti mieli tästä nyt hieman piristyisi, siihen kun ei kaltaisellani tunneihmisellä ihan hirmuisesti tarvita!

Tunnelmointia

Tarkoitukseni oli eilen illalla pimeyden kunniaksi järjestellä rojuja ja sytytellä kynttilöitä ympäri siistiä kotia, mutta ajauduinkin järjestelemään valokuvia läppärillä... Huomaan vältelleeni kokovartalokuvia hyvinkin tehokkaasti, useimmissa kuvissa näkyy vain puolet kropasta, tai sitten olen istuallaan. Niissä harvoissa kokokuvissa keskivartalo näyttää aika tömäkältä, joten ei mikään ihme, ettei niistä ole tullut suosikkiani :).

Jonkin verran kehitystä on kuitenkin kesästä ja keväästä tapahtunut, mistä tuli tietysti hyvä mieli ja hurjasti tahtoa saada vielä parempaa aikaiseksi. Samoin katsoin jonkin verran viime vuodenkin puolella otettuja kuvia, ja sellaisia, joista muistan ajatelleeni kuinka läskipossu olenkaan. Ja enhän kuitenkaan oikeasti ollut (tai siis pahempaa oli vielä tulossa). Enemmänkin lähempänä tämänhetkistä muotoani... Niin se ihmismieli tekee tepposiaan!

Anyways, jospa sitä tänään saisi aikaiseksi hieman huushollin siivousta, niin olisi kivempi niitä kynttilöitäkin poltella. Esimerkiksi miehen synttärin kunniaksi :).

Positiivinen ongelma

Kylläpäs aika hurahtelee. Viime viikkoinen liikunnan huuto -kipu osoittautui joksikin aivan muuksi, nimittäin ihan oikeaksi kivuksi. Olen menossa parin viikon päästä osteopaatille hoidattamaan noita kipuja, mutta en aio antaa niiden häiritä normaalia elämää enemmän kuin on tarpeellista. Olen siis käynyt tanssitunneilla ja balancessa aivan normaalisti, vaikka kiristäisi kuinka. Flunssa sen sijaan on selätetty, ja sen olisi oman turvallisuutensa nimissä parempi pysyä nyt poissa!

Sitten otsikon aiheeseen. Tuloksia tuntuu syntyvän, vaikka olen nyt ollut oikeastaan koko lokakuun kirjoittamatta ruokailujani ylös ja yrittänyt vain jatkaa hyväksi todetulla linjalla. Senttejä häviää ja painokin oli tiistaina salilla jälleen alle 80 kg, itse asiassa 78,9 kg! Kymmenen kiloa siis lopulliseen tavoitteeseen. Hitaasti mutta varmasti. Näistä tuloksista kuitenkin juontaa ongelmia, nimittäin vaatekaapilla.

Käytännössä kaikki housuni ovat liian suuria, siis kaikki. Minulla on ehkä yhdet oikean kokoiset suorat housut ja yhdet sopivat farkut. Ja kukas nyt kaksilla housuilla tulee toimeen? Aivan, ja siksipä kuljen päivät pitkät housuissa, joita saa olla koko ajan nostelemassa ylöspäin, kun neropattisuunnittelijat ovat jättäneet vyönlenkit pois designista... Järkevämpi immeinen kävisi tietysti ostamassa itselleen uusia vaatteita, mutta tässäpä nyt ongelmani ydin: olen virallisesti työtön (käyn työvoimapoliittisessa työharjoittelussa, jota postauksissani työksi kutsun, muta oikeasti olen siis ilman vakituista työtä), joten tuloni ovat kohtalaisen pienet. Niistä ei todellakaan shoppailla koko vaatekaappia uusiksi, varsinkaan, jos tämä pienentyminen vielä jatkuu ja keväällä kuteet pitäisi taas laittaa uusiksi...

Tästä sinänsä positiivisesta asiasta (eli pienentymisestä) tuleekin ahdistuksen aiheuttaja. Köyhyysahdistus, työttömyysahdistus, merkitsemättömyysahdistus, läskiahdistus. Lähestyvä työharjoittelun loppu, marraskuun harmaus (okei, nyt on vielä lokakuu, mutta jumatsuikka tota säätä!). Iltaisin tuleekin usein pieni masis. Ja siis tässä pitäisi olla ylpeä itsestään, että on oikeasti saanut tuloksia aikaan hyvin, hyvin pienillä uhrauksilla ja muutoksilla, ja näyttäisi jopa siltä, että pysyvään muutokseen ollaan matkalla! Onpas tämä elämä nyt jotenkin vaikeaa.

Vinkkejä piristymiseen otetaan vastaan! Ja myös tuon vaateongelman saa puolestani jotenkin ratkaista. :)

Kroppa huutaa liikkumaan!

...mutta sen on vaan jaksettava nyt olla. Mutta kun ei haluaisi! Olen siis vaihteeksi sairastellut :(. Korva on ollut kipeän tuntuinen kohta viikon, ja räkää valuu. Tänään onneksi vähemmän kuin eilen, ja ajattelinkin mennä kokeilemaan tanssimista reilun viikon lepäilyn jälkeen. Sittenpähän sitä taas tietää, että paraniko olo vai ei.

Kolme flunssaa yhteen syksyyn on mielestäni ihan tarpeeksi. Enää en ajatellut sairastua tämän vuoden puolella, mutta mistäs sitä tietää...

Masis taitaa olla hiipimäisillään takaisin. Aamuisin on pimeää ja märkää. Ei pääse liikkumaan, eli olo on pöhnäinen. Työharjoitteluni lähenee loppuaan, eikä uusista hommista ole mitään tietoa. Oma elämä on ikäänkuin paussilla, mitään ei tapahdu, olen täysin samassa tilanteessa kuin vuosi sitten. Kaverit vaihtavat duuneja, varailevat lomia, menevät kihloihin ja naimisiin, saavat lapsia. Itse en voi edes suunnitella tekeväni mitään koko ensi vuonna, koska mitään varmuutta mistään ei ole. Itkettää.