Olen viime aikoina pohtinut tätä tavoitettani laihduttaa se 15 kiloa ja kiinteytyä muutenkin "siinä sivussa". Niin kauan kuin muistan, olen aina ajatellut olevani isompikokoinen kuin muut ikäiseni (vaikka ilmeisesti kuvien perusteella näin ei todellakaan ole aina ollut). Pienenä tanssiryhmässä olin selkästi eri mallia kuin tulevat ballerinat, ja ilmeisesti siitä on jäänyt jonkinlainen lukko pääni sisään.
Tämä lukko on kaikenkukkuraksi kaksisuuntainen: katsoessani peiliin saatan ajatella, etten ole ollenkaan hullumman näköinen ja itse asiassa ihan sutjakka - valokuvissa sen sijaan olen lähtökohtaisesti se kaikista jäätävin läskiplösö kaksoisleukoineen ja kuulamörssärin ylävartaloineen...
Nyt siis ongelmani on se, että en osaa ajatella joskus olevani oikeasti sutjakka, siis myös valokuvissa. Ja että oikeasti lantiollani ei olisi megalomaanisia jenkkakahvoja eikä mahani vääntyisi viidelle makkaralle istuessani tuolilla. Ja tämä ongelma johtaa motivaatiopulaan tämän projektin suhteen. Jos en osaa edes kuvitella onnistuvani, miten voisin onnistua oikeasti?
Painan nyt suurin piirtein saman verran kuin kolme vuotta sitten treenatessani ensimmäisen kerran personal trainerin avulla. Kolmessa vuodessa keräsin siis viisi-kuusi lisäkiloa. Onneksi ne ovat nyt poissa, tunnen oloni paremmaksi ja tosiaan paljon vaatteita on jäänyt löysiksi. Mutta miten tästä eteenpäin? Kun aamuisin pelistä katsoo se ihan samannäköinen tyyppi kuin ennenkin...
Keskity tähän hetkeen ja hyvään oloosi tänään. Minulla on ollut samantapaisia tuntemuksia, etten ole kunnolla uskonut, että koskaan tulen näkemään sitä päivää, että saavutan tavoitteeni. Mutta jokin minut on saanut yrittämään ja ainoa keino on ollut hyväksyä itsensä siinä hetkessä ja nähdä siihen astiset onnistumisensa. Ja yhtäkkiä olenkin nyt lähempänä tavoitettani kuin koskaan ja lopultakin uskon ja näen, että tulen saavuttamaan sen mitä olen aina halunnut.
VastaaPoistaTsemppiä!
Kiitos tsempeistä! Ehkä tämä tästä taas vähän ajan päästä helpottuu. Nyt on ollut työkuviotkin aika sekaisin, joten ei mikään ihme, että muutenkin stressaantuu. Kohta onneksi joululomat!
VastaaPoista